Jo perinteeksi muodostunut Suomen suurin areenakiertue Raskasta Joulua saapuu Turun Gatorade Centeriin perjantaina 1. joulukuuta 2023. Liput keikalle ovat jo myynnissä Lippu.fi:ssä.
Kaiken kaikkiaan 23 konserttia kattavan kiertueen teemana on 2013 julkaistu, triplaplatinaa myynyt Raskasta Joulua -albumi, joka soitetaan joka konsertissa kokonaisuudessaan. Menestysalbumista tullaan julkaisemaan myös uudelleen miksattu 10-vuotisjuhlaversio Universal Musicin kautta.
Gatorade Centerissä järjestettävän konsertin solisteina kuullaan soolouransa aloittanutta Nightwish-yhtyeestä tutuksi tullutta Marko Hietalaa, Elämäni Biisi -sarjassa loistavaa JP Leppäluotoa, Tarot-tähti Tommi “Tuple” Salmelaa, Sonata Arctica -yhtyeen laulajana ja laulunkirjoittajana tunnettua Tony Kakkoa, Kiuas-yhtyeen multilahjakasta Ilja Jalkasta, Leningrad Cowboysin ja Suburban Triben sekä tänä vuonna paluun tehneen Kyyrian riveistä tunnettua Ville Tuomea, voimakasäänistä Psychework-solisti Antony Parviaista sekä karismaattista Brother Firetribe -solisti Pekka Heinoa.
Viime vuonna loistavan vastaanoton saaneen levyn Viides adventti julkaissut Raskasta Joulua suuntaa kiertueelle iloisin ja odottavin mielin.
"On upeaa päästä vihdoin kunnon kiertueelle kolmen haasteellisemman vuoden jälkeen! Toivottavasti yleisömme on odottanut tätä yhtä paljon kuin me, etenkin niissä kaupungeissa, joissa emme ole vierailleet useampaan vuoteen”, projektin luoja Erkka Korhonen sanoo, ja jatkaa: ”On myös hienoa päästä juhlistamaan yhdessä yleisön kanssa kymmenen vuotta täyttävää ’Raskasta joulua’ -albumia, joka on ylivoimaisesti suosituin julkaisumme. Konserteissa tullaan kuulemaan täysin uudistettu ohjelma.”
Konsertti alkaa klo 20.00 ja konsertin kesto on noin kaksi ja puoli tuntia. Konsertissa on väliaika. Ovet aukeavat puolitoista tuntia ennen konsertin alkua.
Raskasta Joulua
Gatorade Center
Pe 1.12.2023
Liput @ Lippu.fi
Haluatko astetta parempia elämyksiä, unohtumattomia VIP-palveluita, jaettuja kokemuksia tai tehdä vaikutuksen asiakkaisiisi?
Gatorade Centerin aitiot tarjoavat erinomaiset puitteet myös esimerkiksi tiimi-iltoihin tai työntekijöiden palkitsemiseen, sillä omasta aitiosta (alk. 615 € (alv 0) + liput) käsin nautittu keikka on sellainen yhdessä jaettu kokemus, josta puhutaan vielä pitkään.
Mikäli haluatte nauttia korkealaatuisesta ja todella kattavasta buffetillallisesta sekä samalla seurata keikkaa oman neljän henkilön pöytänne ääressä, niin Aura Premium Lounge (650 € + alv sis. liput) on teille paras ratkaisu! Jos olette jo ostaneet lipun tapahtumaan, niin pelkkä korkealaatuinen menu Aura Premium Loungeen maksaa á 60 € + alv.
Vihersalaattia, pikkelöityä kurkkua ja fenkolia (m, g)
Mozzarellaa, tomaattia ja basilikaa (g)
Helmicouscoussia, broileria, avokadoa ja basilikaöljyä (m)
Perunasalaattia, pekonia, marinoitua broccoliinia ja misomajoneesia (m, g)
Paahdettua myskikurpitsaa ja currycremeä (g)
Maalaisleipää (l)
Hummusta (m, g), tuorejuustoa (l, g) ja voita (l, g)
*****
Paahdettua lohta ja yuzu-voikastiketta (l, g)
Bbq-broilerinpaistia ja salottisipulikastiketta (l, g)
Yrttiperunaa (m, g)
Hernejauhis-kasvispaistosta (m, g)
*****
Kakku- ja leivoslajitelma
Kotimaisia juustoja lisukkeineen
Veera Torikka
Tapahtumapäällikkö
veera.torikka@turkulive.fi
040 636 1975
Jussi Nevanpää
Myyntijohtaja
jussi.nevanpaa@tps.fi
050 410 2653
Toni Autio
Kehityspäällikkö
toni.autio@turkulive.fi
0400 866 440