Raskasta Joulua 2021

Raskasta Joulua -kiertue Turkuun ison artistijoukon kanssa!

Suomen suosituimmaksi joulukiertueeksi kasvanut Raskasta Joulua -kiertue päästään järjestämään jälleen. Kiertue saapuu Gatorade Centeriin lauantaina 11. joulukuuta. Konserteissa esiintyy tänä vuonna ennätyksellisen monta solistia ja Turussa nähdään mm. Marko Hietala, Noora Louhimo ja Elize Ryd. Odotetun kiertueen lipunmyynti alkaa perjantaina 8.lokakuuta klo 10.00. 

Vuosi vuodelta suosionsa säilyttäneen kiertueen tämän vuoden solisteina laulaa tuttuun tapaan nippu kotimaisen metallimusiikin parhaita tulkitsijoita.  Raskasta Joulua -kiertueen konserteissa on tänä vuonna mukana ennätysmäärä solisteja. Turussa esiintyvät ex-Nightwish-tähti Marko Hietala, Suomen arvostetuimpiin metallilaulajiin kuuluva Noora Louhimo, soolouransa hiljattain aloittanut Tarot-tähti Tommi Salmela, monipuolinen metallimies JP Leppäluoto, oman trionsa kanssa viime aikoina keikkaillut Antony Parviainen, monipuolinen musiikin monitaituri Ilja Jalkanen, mm. Leningrad Cowboysien ja Suburban Triben riveistä tunnettu Ville Tuomi, Sonata Arctica-solisti Tony Kakko ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna mukana oleva Brother Firetribe-solisti Pekka Heino. Kansainvälisen tuulahduksen konserttiin tuo Amaranthe-yhtyeen solisti Elize Ryd.

La 11.12 Gatorade Center
Elize Ryd, Marko Hietala, Noora Louhimo, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, ja Pekka Heino.

Konsertti alkaa klo 19.00.

Ikärajaton.


Konsertin lipunmyynti alkaa perjantaina 8.10.2021 klo 10.00. Liput myy Lippu.fi. 
Hinnat alkaen 49,90€.

Turku,liput https://www.lippu.fi/event/name-14264966
Turku, VIP-liput https://www.lippu.fi/event/name-14268679

Artukaistentie 8, 20210 Turku 

info@turkulive.fi

029 323 1922

Tietosuojaseloste