Viime vuonna loppuunmyyty Youtube Allstars palaa Gatorade Centerille neljännen kerran 9. maaliskuuta 2024. Lipunmyynti käynnistyy 1. marraskuuta klo 12.00 osoitteessa lippu.fi.
Suomen suosituimmat tubettajat Roni Back sekä NikojaSanttu pistävät kiekkoon vauhtia kohtaamisessaan Gatorade Centerissä.
– Meille itsellemme ja monelle seuraajallemme tämä ottelu on vuoden kohokohta ja unelmien täyttymys. Pääsemme pelaamaan isolla areenalla ja yleisö pääsee mukaan urheilun iloon livenä, intoilee NikojaSanttu-tiimin Niko Meuronen.
Hauskanpito on molemmille joukkueille tärkeintä.
– Kannustus yleisöltä on upeaa, ja katsojat ovat yhtä lailla molempien joukkueiden puolella. Itse peli on lopputulosta tärkeämpää, kertoo tubettaja Roni Back.
Joukkueiden kokoonpanot julkaistaan kevään aikana
– Paljastamme joukkueiden kokoonpanon lähempänä ottelua. Meillähän on sellainen pelistrategia, että treenaamme pari kertaa ennen h-hetkeä ja sitten vasta pelin ensimmäisen erän aikana selviää, kuka osaa mitäkin. Mutta sen lupaan, että sinä päivänä, kun peli on, niin Roni on tikissä, uhoaa Back.
Tapahtumassa koetaan paljon myös pelin ohessa. Väliaikashow’n luvataan tänä vuonna ylittävän odotukset, ja muitakin yllätyselementtejä on luvassa.
– Jengi on mukana sielulla ja sydämellä niin kentällä kuin katsomossa. Yleisöstä lähtevä meteli on huumaavaa ja me haluamme palkita paikalle tulijat pelin ohella kaikella kivalla, hehkuttaa Meuronen.
Liput tulevat myyntiin 1. marraskuuta klo 12.00 www.lippu.fi-osoitteessa.
YouTube Allstars IV
La 9.3. 15.00, ovet 13.00
Varaukset voi tehdä suoraan sokoshotels.fi -sivuston kautta varaustunnuksella BYOUTUBE2024 tai soittamalla myyntipalveluun tel. 0300 870 040 (51 snt/min + pvm/mpm). Huoneet ovat varattavissa 31.12.2023 mennessä tai hotellin varaustilanteen mukaan.
Artukaistentie 8, 20210 Turku
tps@tps.fi
029 323 1922